tiistai 23. lokakuuta 2012

Oh Österreich, für immer und für alle Zeit, Holla-Holladio!



Kansallissankareita on moneksi, Suomessa löytyy Matti Nykäsestä Elmoon. Itävallassa varmasti viikon puhutuin henkilö, kansallissankariksikin tituleerattu henkilö on Felix Baumgartner, suoraan Itävallan Salzburgista. Mies, joka hyppäsi stratosfääristä, rikkoi äänivallin ja selvisi hengissä alas. Luulen, että muistan tuon hypyn varmaan koko ikäni. Viime sunnuntaina katsoimme kämppisteni kanssa jännityksen vallassa suoraa lähetystä reilusta 39 kilometristä. En tiedä hikoilinko meneillään olevan kuumeen takia, vai ihan vain jännityksen vuoksi, mutta hypyn katsomista ei voinut jättää välistä. Hyppy onnistui loistavasti, mikä olikin toki erittäin arvattavaa, ovathan itävaltalaiset ennenkin osoittaneet osaavansa hypätä mm. Thomas Morgensternin, Gregor Schlierenzauerin ja Andreas Koflerin voimin.



Retkikunta Dachsteinilla



Dachsteinilla (suom. Kattokivi) olo tuntui todellakin kuin Steiermarkin katolla olisi. Dachsteinin vuoristo on Bundeslandini Steiermarkin korkein vuoristo, lumiset huiput häämöttävät noin 3000 metrissä ja maisemat ovat upeat. Adjektiivejä tarvittaisiin paljon noita näkemiäni maisemia kuvailemaan, mutta sanottakoon suomalaisen lyhyesti KAUNIS, HENKEÄSALPAAVA ja UPEA. Alpeissa on sitä jotakin! Olipahan siellä järvikin, joten järvenrantamökin paikkakin löytyi sopivasti. Huipulla oli myös lunta, joten olo oli myös kotoisa. Näkemässäni itävaltalaisessa mainoksessa kysytään: ”voiko lumen haistaa”. Minä sanon, kyllä voi. Huipulla oli kuitenkin erittäin lämmin ,ja otimme aurinkoa topeissa. Oli ihana nähdä, kun meksikolaiset vaihtaritoverit näkivät ensi kertaa lunta. Tuota valkoista ainetta tuli katsottua aivan uusin silmin. Paluumatkalla pysähdyimme pienessä ja suloisessa Hallstattin kaupungissa. Järven rannalla, alppilaaksossa sijaitseva Hallstatt on satoja vuosia vanha kaupunki, joka on kuuluisa suolastaan. Hallstatt on herättänyt myös maailmanlaajuista kiinnostusta ja kiinalaiset ovatkin rakentaneet kaupungista kopion Kiinaan.. Kaupungin nähtyäni ymmärrän hyvin, miksi he ovat sen rakentaneet. Tuollaisessa paikassa sijaitseva kaupunki, ei voi olla kuin kaunis! Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuota ihanaa leppoisaa tunnelmaa, auringonlaskua Alppien taakse ja järven tuoksua ei voi Kiinaan asti kopioida. Hallstatt on nähtävä paikan päällä! 


Kaupunki Itävallassa vai Kiinassa?
Joka niemeen, notkohon saarelmaan, kodin tahtoisin nostattaa
Hallstat
Näissä asuissa voisi ensi kerralla lähteä Alppeja valtaamaan











WG:mme sai viime viikolla uuden asukkaan. Hän on pieni, tumma ja ketterä. Fibi-kissa saapui viime viikonloppuna ja alkuarastelujen jälkeen on asettumassa taloksi. Koska Itävallassa on erikoinen käytäntö pitää koiria mukana luennolla (ja nyt en puhu vain pienistä koirista vaan myös isoista!!), niin harkitsenkin nyt Fibin mukaan ottamista ensi luennolle… Taidan kyllä kuitenkin jättää Fibin tällä kertaa kotiin, veikkaan että se ei ehkä pysyisi yhtä paikallaan kuin koirat.  

Keskelle Grazia on vanha linnake Schlossberg, joka on itsessään komea näky, ja jossa järjestetään upeita tapahtumia. Viime perjantaina olimme linnakkeen luolastoissa järjestetyissä bileissä, jotka olivat huikeat. Luolassa oli monta kerrosta täynnä ihmisiä, hyvää musiikkia ja hyvä tunnelma. Totta kai myös itävaltalaisille rakasta Red Bullia, jota eroon täällä ei pääse kyllä millään.  Oikeastaan loogista, sillä Itävallassa ei paljon keritä nukkua, minkä pulman itävaltalaiset ovat ratkaisseet keksimällä punaisen härän, joka antaa siivet. 

Koripalloa olen päässyt täällä jälleen harrastamaan, mistä olen todellakin nauttinut. Kaipailinkin jo hikisten tossujen tuoksua! <3

            
 Nyt pikkuhiljaa auringon paisteessa valmistautumaan luennolle lähtöön, hieno päivä! 





Österreich <3



Bussi,
Eure Sara

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Land der Berge, Land am Strome







Meine Welt sind die Berge, lauseen voin todellakin allekirjoittaa. Jylhät vuoret, kauniit laaksot ja vesiputoukset odottivat meitä kun eräs keskiviikkoaamu lähdimme tyttöporukalla seikkailemaan Bärenschutzklammin kuvankauniisiin maisemiin. Bärenschutzklammista on hyvä aloittaa vaeltaminen, sillä se sijaitsee melko lähellä Grazia ja on vesiputouksineen upea paikka. Paikan päälle saavuttuamme, jopa ilma tuntui jotenkin todella puhtaalta. Täynnä energiaa pitkään valvottujen öiden jälkeen, retkikuntamme lähti kipuamaan ylöspäin. Kävi ilmi, että kiipeileminen oli paitsi hauskaa, myös hyvää liikuntaa. Sen tiesivät myös jalat seuraavana päivänä. Matkan varrella mukaan tarttui iäkkäämpi steirerilainen pariskunta, joka kertomansa mukaan tekee nousun Bärenschutzklammille vähintään kerran vuodessa. He sydämellisinä steirerilaisina adoptoivat seurueemme ja kutsuivat meidät vuoristomajalle syömään ja juomaan heidän laskuunsa. Näimme myös mm. alppikauriin, jonka houkuttelimme (tai sitten hätistimme) laulullamme. Reissu oli todella unohtumaton, jonka kunniaksi ensi viikolla lähdetään sitten valloittamaan Dachsteinia. 

Rakkaat kämppikseni ovat loistavia muusikoita, ja loistavia live-esiintyjiä. Viikko sitten paikallisessa galleriassa pidetty konsertti jäi erityisesti mieleeni, joten haluaisinkin jakaa siitä pieniä paloja teille. http://scotchbutter.bandcamp.com/ .Tunnelma oli loistava täpötäydessä Freie Galleriessa kolmen loistavan livebändin esiintyessä. Lipunmyyjänä oleminen olikin parhaimmillaan hikistä puuhaa. Illan aikana kuultiin mm. jazzia, poppia, indietä jne. Olen todella ylpeä upeista kämppiksistäni. <3

Yliopisto on lähtenyt hiljalleen rullaamaan ja pienen alkuhämmennyksen jälkeen myös luentosalit ovat pikkuhiljaa alkaneet löytymään. Opiskelu on luonnollisesti täällä aika lailla erilaista kuin Suomessa, pienien luentojen/kurssien sijaan myös germanistiikassa on satojen ihmisten massaluentoja, ja usein on niin, että luennoille halukkaita on niin paljon, että viimeiset joutuvat istumaan luentosalin rapuilla. Kanssaopiskelijat esittävät kysymyksiä ja mielipiteitä myös isoimmilla luennoilla, ja kuten kaikki saksankielisissä maissa opiskelleet tietävät, aplodien tai Suomessa tyypillisen luentosalista pakoon lähtemisen sijaan, luennon päätyttyä rummutetaan pöytää ja osoitetaan täten kunnioitusta luennoitsijalle. Kun sadat ihmiset rummuttavat pöytää yhtä aikaa, on ääni todellakin mahtava. Joku kerta haluan vielä äänittää sen. Toki pienemmillä kursseilla ei ole niin paljon opiskelijoita, ja ne ovat enemmän vapaamuotoisempia, mutta siitä huolimatta luennoitsijaa/kurssinpitäjää on puhuteltava kohteliaasti ja luonnollisesti teititeltävä. Suomi herättää monessa paikassa kiinnostusta, ja maa onkin mainittu monella luennolla, mm. yhtenä maailman vaikeimmista kielistä. Harva kuitenkaan tietää Suomesta niin paljoa, joten jos haluaisin, voisin valehdella vaikka mitä. Sitä en kuitenkaan tee. Olen liian huono valehtelemaan, mikä on isältä peritty taito. Hätätilanteissa sitä tulee kuitenkin käytettyä, ja kuitenkin ilmeisen onnistuneesti. Eräs maanantai pyöräillessäni pois koristreeneistä, törmäsin poliisiin. Okei, oikeasti tiesin, että pyöräillessä on täällä(kin) käytettävä ajovaloa, jota en ollut ”ehtinyt” ostaa. 60 euron sakot eivät houkutelleet, joten kerroin poliisisedälle olevani Suomesta ja tulleeni kaupunkiin kolme päivää sitten. Selitin, että Suomessa ei tarvitse käyttää pyörävaloja, koska siellä ei ole hirveästi liikennettä, vain paljon metsää täynnä karhuja. Myönnetään, vähän liioiteltua, ja ei tainnut poliisikaan tarinaani täysin uskoa, ja totesi minulle, ettei usko että Suomen kaltaisessa maassa ei muka olisi lakia, joka ei kieltäisi lamputta ajoa. Totesin poliisille (ehkä vähän uhmakkaasti), että olen asunut Suomessa 20 vuotta ja minä tiedän! Tämän jälkeen, yllätyksekseni, hän vain pyysi henkilöllisyyspaperini ja käski ostamaan valon. Hän myös pyysi, etten kertoisi kenellekään, etten saanut sakkoja. Siksipä päätin kirjoittaa siitä blogiini.


Kansainvälisten kontaktien aika! :D

Erasmusopiskelijan elämä on tapahtumarikasta ja uusia ystäviä, sekä tuttavia tulee päivittäin lisää. Eri kulttuurien keskellä eläminen on rikasta ja erittäin hauskaa. Bileitä on luonnollisesti erasmusopiskelijan elämään mahtunut: Pub crawlista eli pubikierroksesta Pinkelparteihin, juhliin joissa vessa on boikotissa illan ajan. Pubcrawlin aikana viimeistään kävi selväksi, että Steiermarkissa rakastetaan todellakin kurpitsansiemeniä ja niistä tehtyä öljyä! Kurpitsansiemenistä tehdään olutta, pitsaa, suklaata.. Vaikka mitä! 




Suklaatakin kaikki rakastavat, ja mikseivät rakastaisi, kun Steiermarkissa on vallan erinomainen eettinen suklaatehdas Zotter, jonne teimme päiväretken eräs sunnuntai. Suklaata oli monen sorttia, ja erilaisia suklaalaatuja sai syödä ja maistella valuvista suklaahanoista. Suklaamakeisia kahmittiin taskut täyteen ja makuja löytyi laidasta laitaan: tequilasta kuivattuihin orvokkeihin. Todellakin onnistunut päivä, jonka päälle vielä maistuva Schnitzel ja omasta panimosta valmistettu Radler.  Elämä maistuu täällä Itävallassa upealle! :D


Bussi,
eure Sara