Meine Welt sind
die Berge, lauseen voin todellakin allekirjoittaa. Jylhät vuoret, kauniit
laaksot ja vesiputoukset odottivat meitä kun eräs keskiviikkoaamu lähdimme
tyttöporukalla seikkailemaan Bärenschutzklammin kuvankauniisiin maisemiin.
Bärenschutzklammista on hyvä aloittaa vaeltaminen, sillä se sijaitsee melko
lähellä Grazia ja on vesiputouksineen upea paikka. Paikan päälle saavuttuamme,
jopa ilma tuntui jotenkin todella puhtaalta. Täynnä energiaa pitkään
valvottujen öiden jälkeen, retkikuntamme lähti kipuamaan ylöspäin. Kävi ilmi,
että kiipeileminen oli paitsi hauskaa, myös hyvää liikuntaa. Sen tiesivät myös
jalat seuraavana päivänä. Matkan varrella mukaan tarttui iäkkäämpi
steirerilainen pariskunta, joka kertomansa mukaan tekee nousun
Bärenschutzklammille vähintään kerran vuodessa. He sydämellisinä steirerilaisina
adoptoivat seurueemme ja kutsuivat meidät vuoristomajalle syömään ja juomaan
heidän laskuunsa. Näimme myös mm. alppikauriin, jonka houkuttelimme (tai sitten
hätistimme) laulullamme. Reissu oli todella unohtumaton, jonka kunniaksi ensi
viikolla lähdetään sitten valloittamaan Dachsteinia.
Rakkaat
kämppikseni ovat loistavia muusikoita, ja loistavia live-esiintyjiä. Viikko
sitten paikallisessa galleriassa pidetty konsertti jäi erityisesti mieleeni,
joten haluaisinkin jakaa siitä pieniä paloja teille. http://scotchbutter.bandcamp.com/ .Tunnelma oli
loistava täpötäydessä Freie Galleriessa kolmen loistavan livebändin
esiintyessä. Lipunmyyjänä oleminen olikin parhaimmillaan hikistä puuhaa. Illan
aikana kuultiin mm. jazzia, poppia, indietä jne. Olen todella ylpeä upeista
kämppiksistäni. <3
Yliopisto on
lähtenyt hiljalleen rullaamaan ja pienen alkuhämmennyksen jälkeen myös
luentosalit ovat pikkuhiljaa alkaneet löytymään. Opiskelu on luonnollisesti täällä
aika lailla erilaista kuin Suomessa, pienien luentojen/kurssien sijaan myös germanistiikassa
on satojen ihmisten massaluentoja, ja usein on niin, että luennoille halukkaita
on niin paljon, että viimeiset joutuvat istumaan luentosalin rapuilla.
Kanssaopiskelijat esittävät kysymyksiä ja mielipiteitä myös isoimmilla
luennoilla, ja kuten kaikki saksankielisissä maissa opiskelleet tietävät,
aplodien tai Suomessa tyypillisen luentosalista pakoon lähtemisen sijaan,
luennon päätyttyä rummutetaan pöytää ja osoitetaan täten kunnioitusta
luennoitsijalle. Kun sadat ihmiset rummuttavat pöytää yhtä aikaa, on ääni
todellakin mahtava. Joku kerta haluan vielä äänittää sen. Toki pienemmillä
kursseilla ei ole niin paljon opiskelijoita, ja ne ovat enemmän
vapaamuotoisempia, mutta siitä huolimatta luennoitsijaa/kurssinpitäjää on
puhuteltava kohteliaasti ja luonnollisesti teititeltävä. Suomi herättää monessa
paikassa kiinnostusta, ja maa onkin mainittu monella luennolla, mm. yhtenä
maailman vaikeimmista kielistä. Harva kuitenkaan tietää Suomesta niin paljoa,
joten jos haluaisin, voisin valehdella vaikka mitä. Sitä en kuitenkaan tee.
Olen liian huono valehtelemaan, mikä on isältä peritty taito. Hätätilanteissa
sitä tulee kuitenkin käytettyä, ja kuitenkin ilmeisen onnistuneesti. Eräs
maanantai pyöräillessäni pois koristreeneistä, törmäsin poliisiin. Okei,
oikeasti tiesin, että pyöräillessä on täällä(kin) käytettävä ajovaloa, jota en
ollut ”ehtinyt” ostaa. 60 euron sakot eivät houkutelleet, joten kerroin
poliisisedälle olevani Suomesta ja tulleeni kaupunkiin kolme päivää sitten. Selitin,
että Suomessa ei tarvitse käyttää pyörävaloja, koska siellä ei ole hirveästi
liikennettä, vain paljon metsää täynnä karhuja. Myönnetään, vähän liioiteltua,
ja ei tainnut poliisikaan tarinaani täysin uskoa, ja totesi minulle, ettei usko
että Suomen kaltaisessa maassa ei muka olisi lakia, joka ei kieltäisi lamputta
ajoa. Totesin poliisille (ehkä vähän uhmakkaasti), että olen asunut Suomessa 20
vuotta ja minä tiedän! Tämän jälkeen, yllätyksekseni, hän vain pyysi
henkilöllisyyspaperini ja käski ostamaan valon. Hän myös pyysi, etten kertoisi
kenellekään, etten saanut sakkoja. Siksipä päätin kirjoittaa siitä blogiini.
 |
| Kansainvälisten kontaktien aika! :D |
Erasmusopiskelijan elämä on tapahtumarikasta ja uusia ystäviä, sekä tuttavia tulee päivittäin lisää. Eri kulttuurien keskellä eläminen on rikasta ja erittäin hauskaa. Bileitä on
luonnollisesti erasmusopiskelijan elämään mahtunut: Pub crawlista eli pubikierroksesta
Pinkelparteihin, juhliin joissa vessa on boikotissa illan ajan. Pubcrawlin
aikana viimeistään kävi selväksi, että Steiermarkissa rakastetaan todellakin
kurpitsansiemeniä ja niistä tehtyä öljyä! Kurpitsansiemenistä tehdään olutta,
pitsaa, suklaata.. Vaikka mitä!
Suklaatakin
kaikki rakastavat, ja mikseivät rakastaisi, kun Steiermarkissa on vallan
erinomainen eettinen suklaatehdas Zotter, jonne teimme päiväretken eräs
sunnuntai. Suklaata oli monen sorttia, ja erilaisia suklaalaatuja sai syödä ja maistella valuvista
suklaahanoista. Suklaamakeisia kahmittiin taskut täyteen ja makuja löytyi
laidasta laitaan: tequilasta kuivattuihin orvokkeihin. Todellakin onnistunut
päivä, jonka päälle vielä maistuva Schnitzel ja omasta panimosta valmistettu
Radler. Elämä maistuu täällä Itävallassa upealle! :D
Bussi,
eure Sara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti