(Urheilu)hulluja nuo itävaltalaisetkin

Tähän alkuun tietovisa: Mikä saa tuhannet opiskelijat nousemaan maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan (tai jatkamaan tuohon aikaan samoilla silmillä yliopistolle), jos ilmaista ruokaa tai juomaa ei lasketa? No, ei ainakaan normaalit luennot, vaan ilokseni on todettava että yliopistoliikuntaan ilmoittautuminen. Tuhansia tuhansia opiskelijoita odotti minua klo 6:30 maanantaiaamuna, kun saavuin yliopiston päärakennukselle ilmeisen myöhässä, sillä olin jonon 981. Monet olivat yöpyneet päärakennuksen käytävillä edellisen yön, samaan aikaan kun me vaihtarit tästä tietämättömänä pidimme grillibileitä. Jonossa tapaamieni uusien tuttavien kanssa päätimme, että mekin yövymme ennen kesälukukauden alkua ja uusien urheilukurssipaikkojen jakamista ulkona. Kesälukukaudella riippuliito on sitten minun heiniäni. Nyt onnistuin kuitenkin saamaan tosiaan numeron 981 (mikä ei sinällään ihmismäärään verrattuna ole huono) ja tiistaina uudestaan jonotettuani, sain paikat koripallosta ja lentopallosta. Eli juuri niistä, mistä eniten halusinkin. 

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Huhhuh aika menee täällä niin nopeasti, ettei ehdi edes blogia kirjoittaa. Paljon on tekemistä, ja vilinää. Vähän vajaaseen kahteen viikkooni täällä kauniissa ja vielä lämpimässä Grazissa mahtuu mm. uusia ystäviä, PALJON uusia ystäviä, juhlintaa, kämppisten konsertteja, BBQ-juhlia, eksymisiä, Stammareita ja viikkopäivät (juhlat sen kunniaksi, että olen ollut viikon täällä). Rakkautemme Grazin kanssa kasvaa vain, mitä paremmin opimme tuntemaan.  Okei, myönnettäköön, että eksyn melkein joka kerta kun astun ovesta ulos, jopa matkalla yliopistolle, vaikka asumme käytännössä naapurissa. Asian voi toisaalta kääntää niinkin päin, että hankin vain itselleni vähän lisää liikuntaa (ja toisinaan muillekin, jotka luottavat navigointitaitoihini). Haluan pitää huolta kunnostamme, ja samalla tulee löydettyä uusia paikkoja. Toki pari kertaa yöllä yksin eksyttyäni, on tehnyt mieli soittaa neiti Kulmalalle.

Grazin maamerkki

Alkuasetelma ennen Pinkelpartyja, joista kerron ensikerralla lisää.

kotityöhyrrä ja saran sarake

Saksaa on tullut puhuttua niin paljon, että välillä jopa suomen puhuminen Skypessä tuntuu vaikealta. On ihana puhua saksaa, ja tosi kiva, että omistan niin mukavat kämppikset, joiden kanssa voin puhua paljon. Meitä on täällä WG:ssä yhteensä 4 asukasta: Minä (ylläri), Tini, Anka ja Valentin (tai oikeastaan meitä on 5, koska Ankan poikaystävä Boris asuu myös käytännössä täällä). Perjantaina juhlittujen viikkojuhlieni jälkeen olen myös täysivaltainen WG:n jäsen, eli tarkoittaa, että sain kotityöhyrrään oman sarakkeen. Wuhuu! 



 Eilen koin mielettömän upeita elämyksiä, kun olimme valloittamassa Alppeja. Tämä reissu ansaitsee kyllä todellakin oman blogikirjoituksen kuvineen, joten säästän sen ensikertaan.

Pahoittelen tämänkertaisen blogini kuvien vähyyttä, mutta asia juontaa juurensa erääseen uintireissuun, jolloin kamera sanoi kaputt. Toisinsanoen se on rikki.

Nyt lopetan blogin, sillä tulee muuten kiire kansainvälisiin ruokabileisiin (myönnetään, täällä syödään koko ajan). 

Bussi,

Eure Sara